PicMonkey Collage11. The little white dress (here)  / 2. Knit dress (here)

 

[dropcap custom_class=”normal”]Lokakuu on hurahtanut niin nopeasti ohi, että hyvä kun ehdin tehdä perinteisen katsauksen edellisen kuukauden asuihin. Tuntuu hurjalta ajatella, että jouluaattoon on enää alle kaksi kuukautta aikaa. Ei voi muuta kuin todeta, että mitä ihmettä! Juurihan kesä päättyi ja kohta sitä ollaan jo joulussa? En tosin valita, sillä rakastan joulua. Toivon myös, että poikaystäväni pääsee tänä vuonna Suomeen, sillä se olisi ensimmäinen yhteinen joulumme. Sitä odotellessa![/dropcap]

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli tässä katsaus syyskuun asuihini. Mikä kolahti teihin parhaiten? Syyskuu on kyllä ehdottomasti lempikuukauteni ja mieluisin pukeutumisen kannalta. Inspiraatiota oli runsaasti, joten asukuvia tuli otettua ihan kiitettävä määrä. Näissä asuissa näkyy myös vaatekaappini niukka väriskaala. On harmaata, mustaa, valkoista ja beige (ja vielä vähän harmaata), heh.

Lomani täällä Suomessa on jo kohta lopuillaan, mutta voisin hyvin jäädä vielä muutamaksi päiväksi! Aurinkoa on riittänyt ja kaunis ruska on tehnyt ympäristöstä upean. Ihanaa, että teitä on hellitty näin upealla syksyllä! Itse olen viettänyt paljon aikaa rakkaiden kanssa, joten loma on siitä syystä ollut enemmän kuin onnistunut. Nyt nautin vielä vielä näistä muutamasta päivästä täällä ja sitten takaisin kotiin!

 

I can’t believe this month has passed by so quickly. Christmas is almost around the corner…how crazy is that? I feel like summer just ended. I’m not complaining though, because I love Christmas. This year I’m hoping my boyfriend can join me in Finland, as it would be our first Christmas together.

So here are my outfits from September. Better late than never, right? Which one was your favorite? September is one of my favorite months and some of my all time favorite looks were these ones. 

My holiday in Finland is almost over, but I could easily stay a few more days. The weather has been really good (considering what it could be) and I have seen all my loved ones. Now I have a few more days left and then it’s time to head back home!

 

PicMonkey Collage23. Place du Martroi (here) / 4. Trenching it (here)

PicMonkey Collage35. Over the knee boots (here) / 6. This coat (here)

PicMonkey Collage47. Turtlenck dress (here) / 8. Balmuir Highland (here)

PicMonkey Collage59. My take on all grey (here) / 10. Weekend look (here)

PicMonkey Collage611. Essential camel coat (here) / 12. Black turtleneck knit (here)

You May Also Like

11 comments

Reply

3,6 and 8 are my ultimate favourites!! 🙂

http://lartoffashion.com

Reply

Number 8 was also one of my favorites thanks to the Balmuir scarf! 🙂 Enjoy your evening!

Reply

Nice outfit !
Deltreylicious

Reply

Merci!

Reply

Mua mietityttää vieläkin tuo &Other Stories:in musta villapaita. Se näyttää ihan täydelliseltä mutta pelkään että se kutittaa. Mun iho ei tykkää aina villasekoitteesta ja tiedän paidan sopivuuden vasta kun olen kokeillut sitä. Enkä uskalla alkaa tilaamaan tuolta paitaa Itävaltaan, koska en ole koskaan käyttänyt &Other Storiesin nettikauppaa 😐

Reply

Mulla on ollut tuo neule mukana täällä Suomessa ja valehtelematta se on ollut päälläni joka päivä. Materiaali ei kutita ollenkaan (ainakaan itseäni), sillä joukossa on 45% puuvillaa. Tuntuu siis oikein ihanalta ja pehmeältä ihoa vasten!

Storiesin nettikauppa on ihan super hyvä ja palautukset tehty helpoksi. Rohkeasti siis tilaamaan 🙂 Jos paita ei miellytä niin sen voi palauttaa ilmaiseksi postin kautta!

Reply

Minkä koon tilasit tuosta neuleesta? Huomasin että Münchenissä on &other Storiesin liike, taidan tehdä lauantai reissun Müncheniin marraskuussa 😉

Reply

Mulla on XS! Tilasin ensiksi S-koon, mutta mitoitus oli niin reilua, että XS oli parempi. Silti se on sopivan rento! Happy shopping 😉

Reply

Miten voi sanoa vain yhden? 😉 😀

5.
6.
7.
11. <3

Reply

Heh, kiitos! <3 Terveisiä sinne!

Reply

…. ja 2. 😉

Leave a Reply to Anna Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *